Alfa rippikoulussa
Alfa toimii myös rippikoulussa
Alfa on toimiva työkalu jokaisen rippikoulun ohjaajan valikoimassa. Moni seurakunta on jo ottanut sen käyttöön rippikouluissa niin nuorten kuin aikuisten kanssa.
Erityisesti teini-ikäisille suunnattu uusi Alpha Youth -sarja on tuore tapa nuorille tutkia uskoa, elämää ja sen tarkoitusta. Kesällä 2025 suomeksi julkaistu sarja oheismateriaaleineen on saanut todella hyvän vastaanoton niin nuorilta itseltään kuin seurakuntien työntekijöiltä. Maailmanlaajuisesti noin miljoona nuorta ja Suomessakin jo tuhannet ovat tutustuneet kristilliseen uskoon sarjan äärellä.
Alfasta löytyy oma videosarja myös nuorille aikuisille tai opiskelijoille (Alpha Youth Series – 2017) sekä aikuisille suunnattu Alpha Film Series (2016). Uusi aikuisten videosarja on tällä hetkellä työn alla, ja se julkaistaneen suomeksi vuonna 2027.
Uusi minisarja tukee Alfan käyttöä rippikoulussa

Helsingin seurakuntayhtymän julkaisema uusi minisarja avaa evankelis-luterilaisen kirkon keskeisiä sisältöjä nuorille aikuisille. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin keväällä 2026. Se käsittelee kastetta ja ehtoollista, eli kirkon kahta sakramenttia. Niitä käsitellään helposti lähestyttävällä tavalla myös niille, joille kirkon perinteet eivät ole ennestään tuttuja.
Videolla pohditaan, mitä kaste ja ehtoollinen merkitsevät ihmisen elämässä ja miten ne kytkeytyvät suuriin inhimillisiin teemoihin, kuten rakkauteen, uusiin alkuihin ja merkityksellisyyteen. Teeman äärelle johdattavat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Valo-yhteisöstä vastaava pastori Emma Autti, Helsingin seurakuntayhtymän nuorten aikuisten työn erityisasiantuntija pastori Pietu Korpelainen sekä Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.
Pietu Korpelainen
Pastori, Helsingin seurakuntayhtymän nuorten aikuisten työn erityisasiantuntijaHelsingin seurakuntayhtymän minisarja tarjoaa konkreettisen työkalun rippikouluun, aikuisrippikouluun ja Alfa-kursseille. Inspiraatiota sarjan toteutukseen on haettu Alfa-kurssien pedagogisesta lähestymistavasta, jossa yhteinen ruokailu ja avoin keskustelu elämän suurista kysymyksistä ovat keskiössä. Minisarjaa voi käyttää rippikouluissa varsinaista Alfa-kurssimateriaalia täydentävänä materiaalina.
Sarjan ensimmäisen osan yhteistyökumppaneita ovat Kirkkohallitus, Alfa Suomi ja Tuomas-yhteisö. Videon on tuottanut Videotalli Oy, ja ohjauksesta vastaa Ilkka Kujala.
Sakramenttivideon teaseri
Alfa rippikoulussa videot
Tervetuloa Alfaan (FullHD)
Mitä ovat sakramentit? (FullHD)
Rippileireillä hyviä kokemuksia Alpha Youth -sarjasta
Helmi Jantunen
Luumäen seurakunnan pastori”Se, miksi olen niin innostunut tästä, on nimenomaan rippikoululaisilta saatu palaute.”Harri Nuutinen
Iitin seurakunnan lähetyssihteeri-kasvatustyöntekijä
Alpha Youth -sarja rippikoulussa -webinaari
Tutustu Alfan perusteisiin sekä vuonna 2025 julkaistuun Alpha Youth -sarjaan ja siihen, miten sitä voi käyttää rippikoulussa. Katsomalla webinaarin saat tarvittavat eväät uuden työkalun käyttöönottoon omassa työssäsi.